Tampereen seudun nuorisoasunnot ry:n ja Nuori Kullervo Oy:n tiedote koronapandemiaan liittyen

Nuori Kullervo Oy:n tuettu asuminen jatkaa toimintaansa poikkeusolojen aikana tietyin rajauksin.
• Sekä Tammelan että TIITUn tuetun asumisen kaikki ryhmätoiminnot on keskeytetty toistaiseksi.
• Toimistotiloja pyritään pitämään virus-vapaina niin, että kaikki mahdolliset yksilökäynnit järjestetään asiakkaan kotona. Asiakkaisiin ollaan yhteydessä myös sähköisten viestimien välityksellä ja tapaamisia pidetään videovälitteisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa sen salliessa. Yksiköissä noudatetaan Tampereen kaupungin hygieniatyöryhmän ohjeistuksia ja näistä tiedotetaan myös asiakkaita sekä verkostoa.
• Kaikki ohjaajat ovat asiakkaiden ja verkoston tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostitse tavallisen työaikansa puitteissa.
• Kaiken toiminnan pohjana on samanaikaisesti pandemiaan vakava suhtautuminen ja poikkeusolojen ohjeistusten noudattaminen, mutta myös asiakkaan palvelun jatkuminen asiakkaiden asumisen sekä mm. sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.
• Uudet asiakkuudet voivat alkaa sovitusti ja uusia asiakkuuksia otetaan vastaan myös poikkeustilasta huolimatta.

Tuetun asumisen asiakkaat, olettehan aina ensisijaisesti yhteydessä omaan ohjaajaanne.

Tasna ry:n toiminnanjohtaja Mikko Malkamäki on asukkaiden tavoitettavissa arkisin puhelimitse ja sähköpostitse. Asukkaille tarkoitetut avoimet ovet on toistaiseksi peruttu.

Tasna ry ja Nuori Kullervo Oy seuraavat ajantasaisia valtakunnallisia, THL:n ja tilaajan ohjeistuksia ja kehotuksia. Sekä yhdistyksen että palveluyhtiön toimintatapoja muokataan tarvittaessa. Vakavasta tilanteesta huolimatta haluamme välittää asiakkaille ja verkostoille viestin toimintamme jatkumisesta sekä kiitokset hyvästä yhteistyöstä ja joustamisesta meille kaikille uuden ja haasteellisen tilanteen edessä.

18.3.2020 Tampere


Tervetuloa uusituille nettisivuillemme!

Tampereen Seudun Nuorisoasunnot ry on perinteikäs ja vastuullinen nuorten asuttaja Pirkanmaalla. Kotien lisäksi tarjoamme myös laadukkaita asumisen tukipalveluja niitä tarvitseville.

Yhdistyksen omistamat asunnot sijaitsevat Tampereen Puu-Tammelan alueella, keskustan ja palveluiden läheisyydessä. Tarkempaa kuvausta asunnoista löydät nettisivuiltamme kohdasta ASUMINEN.

Tykkäämällä meistä facebookissa saat aina ajankohtaista tietoa toiminnastamme.


Asunnon hakeminen

Kuka voi hakea?

Tampereen Seudun Nuorisoasunnot ry:n asuntoihin valitaan ensisijaisesti asukkaiksi 18-29-vuotiaita nuoria, pariskuntia ja lapsiperheitä. Vuokrasopimukset tehdään määräaikaisiksi, mutta niissä on aina yhden kuukauden irtisanomisaika. Asuntojen vakuus on pääsääntöisesti kahden kuukauden vuokra. Vakuus voi tulla rahana tai Kelan/sosiaalitoimen maksusitoumuksena.

Miten hakea?

Asuntohakemuksen voi jättää alla olevan linkin kautta. Linkki ohjaa sinut hakemukselle, joka tulee täyttää huolellisesti loppuun saakka. Huomioimme myös luottotiedottomat hakijat. Onnistuneesta hakemuksen jätöstä tulee ilmoitus hakijalle sähköpostilla.

Asuntohakemukseen


Asiakastieto - Suomen vahvimmatray-tukeenuorisoasuntoliitto y-merkki_arvot_kohdallaan lännen isännöintipalvelu